|
|
Ajankohtaista |
Yhdistys |
Politiikka |
Hallitus |
Jäseneksi |
Yhteystiedot |
Kuvia |
Linkit |
|
|
Otaniemen Keskustaopiskelijat ry
Toimintakertomus
2003
Vuonna 2003 Otaniemen Keskustaopiskelijoiden (OKe) toiminta oli vielä pitkälti suhteiden luomista ja toimintatapojen hakemista. Yhdistyksen sääntömuutosprosessi saatettiin loppuun ja OKe hyväksyttiin Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan (TKY) alayhdistysluetteloon 13.2.2003. Keväästä 2003 alkaen OKe on osallistunut myös Keskustan Espoon kunnallisjärjestön toimintaan. Suhteet puolueen Uudenmaan piiriin ja Keskustan Opiskelijaliittoon säilyivät ennallaan. Syksyn edustajistovaaleissa OKe saavutti yhden paikan Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan edustajistossa.
Yhdistystoiminta
Kevään puhuttavimmat asiat olivat eduskuntavaalit ja niihin liittyvät tapahtumat. Kevään aikana kehitettiin yhdistyksen sisäistä keskusteluvalmiutta luomalla tarvittavat sähköpostilistat. Vuoden 2003 kevätkokous pidettiin 17.3.2003. Kesän ja syksyn toiminta liittyi pääosin edustajistovaalien suunnitteluun ja valmisteluihin. Puolueen ylimääräiseen puoluekokouksen 5.10. johdosta pidettiin ylimääräinen yhdistyksen yleinen kokous 16.9. Vuoden 2003 syyskokous pidettiin 18.11.2003, jolloin esiteltiin myös yhdistyksen perustajajäsen Pekka Pohjolaiselta saatu noin 30 vuotta vanha lippu. Vaaleissa 4.-5.11. Keskeiset Teekkarit -vaaliliitto sai yhteensä 117 ääntä, mikä oikeutti yhteen edustajistopaikkaan. OKelaiseksi edaattoriksi nousi ylioppilaskunnan kolmanneksi eniten henkilökohtaisia ääniä kerännyt Vesa Riihimäki.
Yhdistyksen hallituksen avoimia kokouksia oli noin kuukauden välein (29.1., 17.2, 3.3., 7.4., 5.5., 26.5., 4.8., 1.9., 30.9., 7.10.). Lisäksi hallitus keskusteli sähköpostilistan välityksellä. Yhdistyksen hallituksena vuonna 2003 toimi:
* puheenjohtaja Timo Oksanen
* pääsihteeri Hannu Malmberg
* varapuheenjohtaja Petri Hänninen
* rahastonhoitaja Jari Uusimäki
* tiedottaja Pasi Riihimäki
* edustajistovaalipäällikkö Vesa Riihimäki
OKe:n toisen vuoden talous jäi alijäämäiseksi muun muassa edustajistovaalien kustannusten ja käyttötarvikkeiden ostamisen vuoksi. Vuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kohosi 9:stä 21:een.
Otaniemen Keskustaopiskelijoiden järjestämät tapahtumat
* Saunailta 14.4. JMT3A kattosaunassa, teemana edustajistovaalit (Mukana KOL:n pj Mari Kokko, Helsingin Keskustaopiskelijoiden pj Mika Sivula ja TKY:n edustajiston varapj Tuomas Kangasluoma)
* Eduskuntavierailu 22.5. Nuoren Keskustan Liiton kanssa
* Saunailta 25.9. TKY Heinävaarassa, puheenaiheina turvallisuuspolitiikka ja opintotuki
* Edustajistovaalien ehdokaskoulutus ja saunailta Helsingin Keskustaopiskelijoiden kanssa Apollonkadulla puoluetoimistolla 14.10.
* Keskusta-teltta Alvarin aukiolla ensimmäisenä edustajistovaalipäivänä 4.11. (Mukana puoluesihteeri Eero Lankia)
* Vaalisauna 10.11., analysoitiin vaalituloksia ja valmistauduttiin KOL:n liittokokoukseen
Osallistuminen Keskustan Opiskelijaliiton toimintaan
* OKe:n Petri Hänninen varajäsenenä liittohallituksessa
* Kylvökauden avaus 1.2. (Timo Oksanen)
* Eduskuntavaalien tulosten analysointia 5.-6.4. (Timo Oksanen)
* Kansainvälisyyspäivä 9.5. (Johanna Tikanmäki ja Jari Uusimäki)
* II kylvökauden avaus 22.-24.8. (Vesa Riihimäki)
* Edustajistovaalistartti 21.9. (Timo Oksanen ja Vesa Riihimäki)
* Liittokokous 13.-14.12. (Timo Oksanen, Mari-Sanna Paukkeri, Vesa Riihimäki ja Johanna Tikanmäki; KOL:n liittohallituksen varajäseneksi valittiin Johanna Tikanmäki)
Toiminta Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnassa
* OKe TKY:n yhdistysrekisteriin 13.2.
* Kuntavaikuttamistyöryhmä (Hannu Malmberg)
* Kyläneuvosto (Johanna Tikanmäki)
* Koulutuspoliittinen työryhmä (Vesa Riihimäki)
* Otaniemen yhteispoliittinen vappusauna 23.4. (Timo Oksanen)
* Kampusrieha 23.-24.9.
* Edustajistovaalit 4.-5.11. (ehdokkaat ja äänimäärät: Vesa Riihimäki 40, Johanna Tikanmäki 22, Matti Saarinen 20, Timo Oksanen 16, Pasi Riihimäki 10, Jari Uusimäki 9)
Toiminta Keskusta-puolueessa
* Espoon kunnallisjärjestön kuukausikokoukset (Timo Oksanen; syyskokouksessa mukana myös Juha Jäämaa ja Matti Saarinen)
* Uudenmaan piirin kokoukset (Timo Oksanen)
* Kunnallisjärjestön syyskauden avaus Oittaalla 20.8. (Timo Oksanen, Pasi Riihimäki, Vesa Riihimäki ja Jari Uusimäki)
* Ylimääräinen puoluekokous 5.10. (Vesa Riihimäki varsinaisena edustajana, mukana myös Timo Oksanen, Pasi Riihimäki, Pauli Tölli ja Antti Peltokorpi)
Hyväksytty Otaniemen Keskustaopiskelijoiden kevätkokouksessa 10.3.2004.
|
|
|
|
|
|
|